Meistä

POLE CENTERIN TARINA

Meistä

Pole Centerin tarina alkoi vuonna 2017, kun jyväskyläläinen RSP eli Ready Set Pole, joka oli toiminut nykyisissä Pole Centerin tiloissa vuodesta 2015 asti, myi Kuopion liiketoimintansa. Liiketoiminnan osti tuolloin perustettu Pole Center. Yritystä oli käynnistämässä kahdeksan henkilöä, joihin sisältyi muun muassa silloisia ohjaajia. Näihin ohjaajiin kuului myös nykyinen Pole Centerin omistaja Viivi. 

 

Nimen keksimiseen liittyy mielenkiintoinen yhteys tilassa aiemmin toimineeseen biljardisaliin. Pole Centerin nimi juontaa juurensa aiemmin samalla paikalla toimineeseen Pool Centeriin.

 

Pole Center jatkoi toimintaa nykyisissä tiloissa, joihin oltiin jo totuttu RSP:n aikaan. Tiloihin tehtiin pientä remonttia, mikä loi uutta ilmettä. Tässä vaiheessa lähdettiin myös luomaan Pole Centerille tunnistettavaa brändiä, johon sisältyvät muun muassa logo, värit ja verkkosivut. Toimintaan tehtiin joitakin muutoksia tuntien sisältöjen osalta, mutta laadukas osaaminen on pysynyt ohjaajien kautta mukana toiminnassa, vaikka liiketoiminnan omistajat sekä brändi ovat vaihtuneet vuosien varrella. Ydinlajit kuten tankotanssi, ilma-akrobatia sekä -jooga ovat kehittyneet ohjaajien mukana sekä kehittäneet asiakkaita toiminnan kaikissa vaiheissa.

 

Seuraavan kerran toiminnassa tapahtui muutos vuoden 2019 loppupuolella, kun Pole Centerin toiminnalle etsittiin jatkajaa. Viivi oli tällöin yhtenä osakkaana Pole Centerillä ja pohti, ottaisiko hän homman haltuunsa. Päällimmäisenä Viivillä oli mielessä, että lajit ja pitkäjänteinen osaaminen niiden parissa eivät saaneet loppua Kuopiosta. Pohdittuaan asiaa Viivi tuli siihen tulokseen, että aika ja elämäntilanne olivat sopivia yrittäjyydelle, mutta varmemmalta tuntuisi, jos mukaan toimintaan löytyisi kumppani. Sopiva ihminen löytyi yhteisen lajin parista, kun Henna lähti Viivin yrittäjäkumppaniksi Pole Centerille.

 

Vuoden 2020 alussa asiat lähtivät nopealla tahdilla liikkeelle, kun Henna ja Viivi perustivat uuden yrityksen, Poleto Oy:n, ja ostivat Pole Centerin liiketoiminnan. Tämänkin muutoksen yhteydessä järjesteltiin uudestaan niin tunteja kuin käytäntöjäkin. Pole Centerin brändi, ydin lajit, ohjaajat ja asiakkaat säilyivät sekä kehittyivät liiketoiminnan vaihtaessa omistajaa. Uudistukset saivat hyvää palautetta ja toiminnan kehittäminen oli uusilla yrittäjillä keskiössä. Kuitenkin maaliskuussa 2020 koronan luoma uusi tilanne pakotti laittamaan Pole Centerin tilat kiinni. Toimintaa pyrittiin tällöin kehittämään muun muassa verkkokurssien muodossa. Suluista selvittiin ja toiminta jatkui niiden jälkeen hyvin, vaikka haasteita ajoittain toiminnan järjestämiseen sisältyikin.

 

Vuoden 2021 loppupuolella Viivi jäi jatkamaan Pole Centerin toimintaa yksin, kun Henna myi oman osuutensa liiketoiminnasta. 

 

Vuonna 2022 ollaan taas uuden äärellä liiketoiminnan suhteen. Moni asia on samalla tavalla kuin ennenkin kuten upeat asiakkaat, taitavat ohjaajat ja korkeat tilat.

 

Pole Center luo mahdollisuudet sille, että lajit, taidot ja osaaminen ovat osa kuopiolaisten harrastustarjontaa. Lue alta ohjaajien kertomana, miten osaaminen on karttunut toimintamme ytimeksi!

OHJAAJAT

Meistä

Pole Centerin ohjaajista osa on ollut mukana alusta asti ja monia uusia ohjaajia olemme saaneet osaksi Pole Centerin toimintaa vuosien varrella. Osaaminen on monipuolista ja laadukasta, mikä näkyy Pole Centerin tuntitarjonnassa ja kursseilla.

Tim

”Hey all! My name’s Tim, and I’m the new token Australian at Pole Center (what’s an Aussie doing deep in Finland? Who knows?). I’ve always been into a variety of sports and started pole dancing in Aus in 2017. I was drawn initially by the irony of me, a relatively clumsy male with no sense of rhythm trying to do ‘sexy pole dance’. Along the way I found it to be a great adjunct to other sports I was doing (Acro yoga, football, volleyball, martial arts), and have recently expanded to ring and sling acrobatics too.

I’ve been teaching yoga in various styles (Acroyoga, Partner yoga, Hatha, Vinyasa, Zen Thai) since 2017, and also have a degree in exercise and sport science and have lectured in biomechanics, nutrition and sport/exercise programming at university. I am excited to be starting to teach Pole and aerial acrobatics.

In my classes I love to give options and breakdown movements to help people succeed and progress regardless of their level of experience. The atmosphere is fun and relaxed, and you move at the pace that works for you on the day.”

Aino

”Hei vaan! Mun nimi on Aino, ja oon aloittanut ohjaamaan tankotanssia ja ilma-akroa Polella vuoden 2023 alusta.

Mun tausta on alunperin akrobatiassa ja etenkin käsilläseisonnassa, mutta tankotanssia oon harrastanut vuoden 2020 alusta. Laji vei mut ihan täysin mennessään alusta asti, lempparijuttuja on kaikennäköiset temput ja aivopähkinät, tanssillisemman Heelsin lisäksi.

Tankotanssi ja ilma-akro on ihanan monipuolisia lajeja, joissa saa aina haastaa itseään sopivasti ja kokea uusia onnistumisia, toivottavasti myös mun tunneilla!

Nähdään Polella☺️”

 

Karo

“Olen Karoliina eli tutummin Karo 🙂 Olen aloittanut tankotanssin Jyväskylässä vuonna 2015. Muutin Jyväskylästä Kuopioon 2018 ja liityin heti Pole Centerin asiakaskuntaan. Eikä aikaakaan, kun rohkenin aloittaa ohjaamisen kesällä 2019. Olen kehittynyt hurjasti näiden vuosien aikana Pole Centerillä sekä löytänyt uusia tanssillisia puolia itsestäni Heelsin myötä. Ihana jakaa omaa osaamista ja nähdä oppilaiden kehittymisen. Pole Centerillä parasta on rento ja kannustava ilmapiiri, jolloin treenaaminen on hauskaa!”

Janika

“Tarinani Polella on hieman erilainen. Keväällä 2021 lompsin Polelle työhaastatteluun toiveenani ohjata kesän ajan Juniors- ryhmiä, sillä minulla oli melko paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Sain työpaikan ja kevään aikana treenasin ankarasti kaikkia lajejamme, jolloin rakastuin niihin. Nykyään ohjaan tankotanssin ja ilma-akrobatian lisäksi myös ilmajoogaa. Tärkeintä liikkumisessa on mielestäni ilo. Pyrin tunneillani välittämään hyviä viboja ja luomaan onnistumisia kaikille.”

Veera

“Olen ohjannut Polella alkuvuodesta 2021 alkaen. Ohjaan tankotanssia ja rengastrapetsia kaikilla tasoilla sekä lattia-akroa.

Ensimmäisen kerran kokeilin tankotanssia ja rengastrapetsia Ready Set Polella loppuvuodesta 2015. Säännöllisen treenaamisen aloitin kesällä 2016. Alussa rengas oli minulle suosikkiväline, mutta aika pian tankoilusta tuli minulle se ykköslaji. Tankotanssissa olen kilpaillut muutaman kerran sekä esiintynyt erilaisissa tilaisuuksissa. Ennen poleilua olen harrastanut voimistelua lähes 9 vuotta.”

Lotta

“Mun nimi on Lotta ja mä alotin ohjaamisen Polella kesällä 2022. Kokemusta mulla on ilma-akrobatian parissa jo vuodesta 2010 alkaen. Viimeiset kolme vuotta olen oman harrastamisen lisäksi ohjannut tunteja muille. Olen käynyt valmennusopin ja urheilupsykologian kursseja, joilta saadut opit ovat siirtyneet ohjaamiseeni. Minusta parasta tässä lajissa on se, kuinka kuka tahansa voi sen aloittaa, oppia uutta ja huomata kuinka pystyväinen ja vahva oma keho on.”

Laura

“Olen ohjannut Polella syksystä 2021 lähtien, päädyin ohjaajaksi lajikokemuksen ja oma-aloitteisuuden kautta. Aloitin tankotanssin ja ilma-akrobatian vuonna 2016 enkä voinut näistä lajeista luopua, joten niiden pariin on jääty. Olen harrastanut myös telinevoimistelua, show- ja street- tanssia ennen nykyisiä laleja.

Tankotanssissa ja ilma-akrobatiassa minua viehättää lajien monipuolisuus sekä haastavuus. Monipuolisuus tulee esiin myös siinä, että ohjaan kaikilla välineillä (tanko, rengas & liina), sillä tykkään vaihtelusta lajien välillä. Kaikissa näissä voi tehdä erilaisia liikkeitä ja niitä tehdessä saa itselleen haastetta, sillä kyseessä ei ole ehkä tavallisin liikuntamuoto.

Viimeisimpänä joukossa on myös tankoilu korkkareilla eli heels. Tämän inspiroimana haluan myös oppia siitä vielä lisää. Näistä kaikista koostuu ohjaamiseni, jolla haluan antaa muille uusia mielekkäitä kokemuksia liikkumisen parissa.”

Ira

“Mie oon ohjannut tankotanssia vuodesta 2020, lajin olen aloittanut 2015. Rakastuin tankoiluun heti ekalla tunnilla ja se on siitä lähtien pysynyt matkassa. Aloitin tankourani Kouvolasta ja pikku hiljaa olen pyrkinyt syvemmälle Savoon. Polella aloin ohjata vuonna 2021. ✨

Ohjausskaalani laajenee koko ajan ja tällä hetkellä se kattaa tankotanssin, rengastrapetsin, liinan, tuolin ja heelsin. Pidän Polen monipuolisuudesta, mutta lemppari on silti edelleen tanko 💕. 

Nautin kaikissa yllä olevissa lajeissa niin voimailusta, tanssillisuudesta kuin itsensä ylittämisen tunteesta. Ohjatessani tärkeimpiä asioita itselleni ovat turvallisuus ja se, että asiakkailla on kivaa 💕.

Ohjaamisen tueksi olen käynyt liikunnanohjaajakurssin ja kolme tankoon liittyvää koulutusta: Pole Basic, Pole Pro ja Pole Heels koulutukset Helsingin Rock the Polella. (Toivottavasti näistä on jotain tarttunut mieleen ja se näkyy tunneilla🤭)”

Anne

”Moi kaikille! Olen Anne ja edustan Polen senioriosastoa. Olen aina liikkunut monipuolisesti ja lajeihini kuuluvat muun muassa padel, tennis, golf, tanssi ja kuntosali.

Tankotanssiin hurahdin vuonna 2015 ja se olikin sitten menoa! Ohjaan Polella 1-2 -tason tankotunteja ja tuuraan siellä, missä apua tarvitaan. Treeneihin tuon positiivista energiaa ja heittäytymiskykyä, unohtamatta kykyä nauraa itselleen.

Polella tavataan!”

Hanna

“Mun nimi on Hanna ja olen ohjannut Pole Centerillä vuodesta 2017. Mun lempijuttuja tangolla on flow, lattiakikkailu ja ylipäänsä tanssillisuus sekä itseilmaisu. Koen tärkeiksi asioiksi tunneillani turvallisuuden sekä rentouden. Näiden lisäksi koen tärkeäksi, että sun on hyvä olla just sellaisena kuin olet ja saat onnistumisen kokemuksia! Mua tapaat tanko 1-2-tunneilla, sekä flow- ja Heels-tunneilla. Nähdään ❤️”

Viivi

“Tankotanssin aloitin vuonna 2011 ja ohjaamisen 2015. Ensin lajina oli tankotanssi ja nopeasti tulivat mukaan ilma-akrobatia sekä ilmajooga. Koulutukset näihin lajeihin olen saanut talon sisältä. Lisäksi olen käynyt liikunnanohjaajakoulutuksen, yin joogaohjaakoulutuksen sekä joogaopettajakoulutuksen. Koulutukseltani olen BBA tradenomi.”

Tunneilla keskityn tekniikan lisäksi hyvän fiiliksen luomiseen ja parasta onkin, kun ihmiset saavat onnistumisen kokemuksia. Näissä lajeissa voi kehittyä niin pitkälle kuin itse haluaa ja edetä omaan tahtiin.

Vuonna 2017 lähdin mukaan osakkaaksi, kun Pole Center perustettiin. Olen hoitanut taustahommia siis jo vuodesta 2017 lähtien ohjaamisen ohella. Vuosina 2018-2019 piipahdin Lontoossa 9 kuukautta ja kun palasin Suomeen aloin pyörittämään Polea lähes täysipäiväisesti. Tällä hetkellä olen yhä enemmän innostunut joogasta ja ohjaankin sitä eniten nyt Polella. 

Nyt toimin Polella yrittäjänä ja ohjailen sen mukaan miten ennätän muiden hommien ohella. Toivon, että kaikki saavat Polelta mukavan fiiliksen ja onnistumisen iloja! 

TERVETULOA

temppuilemaan kanssamme!